Karamelli

 


 

 

 

 


Elli on kennelimme "kantanarttu". Alunperin Millin piti saada tuo titteli, mutta sen suvussa on perinnöllistä kaihia, joten Milliä ei ole käytetty jalostukseen.

Ellillä on ollut 2 pentuetta, joista sillä on 8 pentua (2U + 6N). Sen pennuista Wappu (M M Mayday), Lilli ( M M Mayflower) ja Viuha (M M Twister) ovat jo saaneet omat pentunsa ja kesälle 2008 on jo seuraavakin sukupolvi tehnyt pentusuunnitelmia, joten Elli on mummokoira!!

Elli on harrastanut tokoa, hieman mejää ja luolailua, mutta sen ykkösharrastus on agility. Luonteeltaan Elli on Todellinen Terrieri, eli kova, kiihkeä ja syttyvä, mutta myös helposti rauhoittuva ja palautuva. Omasta mielestäni sillä on 10-:n arvoinen russeliluonne, eli virtaa ja toimintakykyä riittää, mutta se tietää, milloin näitä ominaisuuksia ei käytetä. Kotona Elli lähinnä nukkuu peittojen alla tai lämpimässä sylissä. Miinus tulee sen hieman turhan kovasta päästä ja sikailuluonteesta agilitykisoissa. Se tasan tarkkaan tietää koska ollaan kisoissa ja koska treeneissä, ja kisoissa ei nykyään koskaan ota kontakteja vaan kilpailee itsensä kanssa siitä kuinka ylhäältä A-esteen harjalta pääsee hyppäämään... Ja emäntä on tietysti aina: ARHG!

 

 
 

Elli pähkinänkuoressa:

s.1.4.2001, sp. narttu (steriloitu)

i. Barzanas Rambo
e. Millimolli

Elli koiranetissä

näyttelyistä: vara-SERT, ERI, PN2

Ellin silmät (02/08) ja polvet (09/02) ovat terveet.
Ellin selkä ja lonkat (epävirallisesti A/A) ovat kuvattu terveeksi.

agility: mini III
SM-nollia vuodelle 2008: 1kpl (hr)

Elli voitti kaudella 2007 Pohjois-Hämeen Kennelpiirin PH-Cupin mestaruuden minikoirissa!

Luonnetesti 171p.

Elli on osoittanut luolaharjoituksissa vahvaa riistaviettiä ja suurta kovuutta. Luolakoe on tulevaisuuden suunnitelmissa.