 |
Ruuti on tiimimme uusin jäsen. Se tuli meille
vähän sattumalta, puoliväkisin.. :) Kasvattaja-Maija pyysi katsomaan
pentuja, kun tiesi, että olen etsimässä hiljalleen itselleni uutta
agilitykoiranalkua. Hetken päästä huomasin, että meillä on uusi
sijoituskoira, ja vielä uros. Ruuti kuuluu
russeleiden
monimuotoisuus-projektiin ja siksi sen jalostusoikeus on
kasvattajalla. Sen jalostuskäyttö ei tosin ole varmaa, eikä varsinkaan
ajankohtaista vielä vuosiin.
Vaikka Ruttunen nyt onkin tuommoinen
puolivahinkohankinta, on se ehdottomasti lunastanut paikkansa meillä.
Ruuti on syntynyt kuukauden myöhemmin kuin kaksostyttömme, joten Maija
taitaa olla harvinainen poikkeus kasvattajissa, kun antoi pennun meille.
Maijan periaatteena on ollut pitää pentuja vähintään 10viikkoisiksi
kotona kasvamassa emon kanssa, ja sen vaikutus on kyllä näkynyt. Ruuti
oli hirmuisen järkevä pentu. Se osasi, ja osaa edelleen, todella hyvin
toimia melkein joka tilanteessa, sekä ihmisten että koirien kanssa.
Se myös oppii todella helposti ja on hyvin
motivoitavissa. Kertakaikkisen älykäs koira.

Kuva: Minna Tallberg |

|
|
Ruuti pähkinänkuoressa:
s.8.2.2009 uros
i. Hamlet
e. Georgette
om. kasvattaja + Sini Kalliokoski
Ruuti KoiraNetissä
Ruutin
projektisivu
Ruuti on BAER-tarkastettu ja sen kuulo on
normaali. Ruuti tullaan tarkastamaan silmistä ja polvistaan
myöhemmin.
Agilityä on
treenailtu hiljalleen pennusta saakka. Varsinaisesti vuoden 2010
alusta.
Ruutin tulevaisuuden-suunnitelmiin kuuluu
myös luolaharjoituksia
ja mahdollisesti luolakoe sekä luonnetesti.
 |
|
Näyttelyitä tuskin tulemme
kiertämään, kun en ole aiemminkaan kierrellyt, mutta jossain
vaiheessa varmaan jonkinmoinen tulos pitäisi saada, että on
sitten AVA-titteliä varten valmiina. :)
Ruutin ykköslaji tulee tietysti
olemaan agility. Tähän mennessä treenaaminen on ollut sen
mielestä hirmu hauskaa. Kuten on ollut myös minun mielestäni,
sillä se todella oppii hyvin. |